Peloista ja niiden ylittämisestä
Luin menneen syksyn aikana psykologi, psykolingvisti ja neurolingvisti Viorica Marionin kirjaa kielestä ja mielestä. Kirja oli minulla lainassa kuukausia, sillä se tuntui olevan täynnä mielenkiintoista tietoa tutkimuksesta, jota soveltavan kielitieteen eri osa-alueilla tällä hetkellä tehdään. Luin pysähdellen, pureskellen ja pohtien. Kirjan luku epigenetiikasta pysäytti pohtimaan kirjoittamisen kautta johtuen siitä, että se nivoutuu ylisukupolviseen traumaan, joka myös oli syksyisenä opintojen kohteena.
Epigenetiikka tarkoittaa ja tieteenä tutkii, mitkä perimässämme olevat ominaisuudet aktivoituvat ympäristön ja käyttäytymisen eli elämänkokemusten seurauksena. Lainaan traumatutkija Aimie Apigianin kirjastometaforaa selventämään genetiikan ja epigenetiikan eroa. Jos geeniperimäämme kuvataan kirjoja täyttäolevalla kirjastolla, niin genetiikkamme määrää mitä kirjoja kirjastostamme löytyy. Epigenetiikka puolestaan määrittää sitä, mihin noista kirjoista tartumme, mitkä niistä luemme ja lainaamme ja toisaalta, mitkä kaikki kirjaston kirjoista jäävät meidän kohdallamme lukematta. Kaikkia kirjaston kirjoja emme siis lue ja tämänhetkisen tieteellisen käsityksen mukaan kaikki geenimme eivät syty eli aktivoidu elämämme aikana. Viimeaikaiset tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet yhteyden tiettyjen DNA:ssa piilevänä olevien ominaisuuksien ylisukupolvisen aktivoitumisen. Hiirikokeilla on pystytty esimerkiksi osoittamaan, että sähköshokkien yhdistäminen kirsikankukan tuoksuun synnyttää kirsikan kukan tuoksua pelkääviä hiirenpoikaisia vielä kahden sukupolven jälkeenkin. Pelko siis periytyy. Hiiritutkimusten löydökset johtivat tiedemaailman tutkimaan ylisukupolvisuutta myös ihmisissä ja viimeaikaiset tutkimukset ovat löytäneet epigeneettisiä muutoksia niin holokaustissa selvinneiden jälkipolvilla kuin myös World Trade Center iskuissa traumatisoituneiden jälkikasvulla. Trauma voi jättää meihin siis ylisukupolvisen jäljen, joka piirtyy ja vaikuttaa tuleviin sukupolviin.
Oman perhehistoriansa tunteminen on hyvin merkityksellistä ymmärtääkseen omia haavojaan ja traumojaan, joita moni meistä saattaa nykytutkimuksen valossa kantaa tietämättään mukanaan perimäänsä kirjoitettuna. Annan konkreettisen esimerkin omasta elämästäni. Olin hiljan ihmetellyt omaa veneessä tuntemaani ajoittaista pelkoa. Pelko ei koskaan ole estänyt minua veneilemästä, saati nauttimasta siitä, mutta toisinaan olen hämmästellyt pelon voimakkuutta ja miten yhtäkkisesti se läikähtää esille kuin tyhjästä. En mielestäni koskaan ole veneillessäni ollut sen suuremmin vaarassa, mutta ylisukupolvisuuden käsitteeseen tutustuttuani tunnistan, että kenties perhehistoriani selittää tuota pelkoreaktiotani. Ja selityksiä sekä syy-seuraussuhteita, niitähän mielemme rakastaa rakennella. Omassa perhehistoriassani on löydettävissä venepelkoa useammassa sukupolvessa ja myös sydäntäraastavan traaginen hukkumiskuolema, jotka vuosikymmeniä sitten olivat vielä huomattavasti nykypäivää yleisempiä. Tässä valossa asiaa tarkastellen, on hyvinkin mahdollista, että olen saanut ylisukupolvisena perintönä pelkoni veneisiin. Se siirtyykö pelko tuleville sukupolville eksplisiittisesti kielen välityksellä perheen tarinoissa ja opetettuna, vai implisiittisesti, piilotettuina merkityksinä vaikka kehonkielen tai muun käytöksen mukana vai liittyykö siihen myös epigeneettistä muuntelua perimässä lienee lopputuloksen kannalta jokseenkin merkityksetöntä. Pelko elää minussa, seuraavan sukupolven edustajassa. Oman perhehistorian tunteminen on auttanut ymmärtämään itseäni ja omaa toimintaani paremmin. Näin on meidän kaikkien kohdalla. Pelkomme ja jännityksen aiheet ovat voineet tulla äidin maidossa tai verenperintönä. Tämä voi olla vapauttavaa tietää tuskaillessa omien kipupisteiden kanssa.
Toisaalta perhe ja henkilöhistoriansa tunteminen ja tutkiminen auttaa meitä suhtautumaan myös tämän hetken elämäntilanteisiin. Pelko kuten tunteet ylipäätään koetaan kolmella tasolla tai kolmivaiheisesti: kehon reaktio, tunne ja mielen tulkinta. Tunteet ja kehon reaktiot ovat automaattisia reaktioitamme ympäröivään todellisuuteen, jossa elämämme ja jota koemme, mutta mielemme tulkintaan voimme vaikuttaa. Miten siis tulkitsen kussakin tilanteessa tunteet ja kehon reaktion on merkityksellistä. Edelleen veneilypelko esimerkkiä omasta elämästä käyttääkseni: voin pelon tunteen ja kehollisen pelkoreaktion herätessä ja havaitessa tulkita niin ettei pelkoni ole minun, ja tästä tilanteesta nousevaa. Se on helposti ylivirittyneeseen tilaan joutuvan hermostoni automaattinen reaktio. Tämä tulkintani auttaa minua rauhoittumaan ja esiin läikähtänyt pelko hiipuu yleensä yhtä pian, kun on esiin noussutkin. Tieto ja itsetuntemus mahdollistaa tietynlaisen hidastamisen, tilan tunteen luomisen tunnereaktion ja tulkinnan väliin. Yllä oleva esimerkki ei siis tarkoita, että tunteita pitäisi tai kannattaisi paeta järkeilyyn. Sallivan läsnäolon avulla tunne vain sulaa kehosta, koska sitä tunteet ovat, viestintuojia, joiden pitäisi pystyä virtaamaan vapaasti kehossa.
Samaan hengenvetoon on otettava esiin aivojen muovautuvuus ja oppimiskyky eli neuroplastisuus. Samalla tavoin kuin opimme pelkäämään voimme myös oppia pois näistä peloista. Aivoillamme on hämmästyttävä kyky muuntua ja tämä kyky säilyy meissä läpi elämän. Pelkojemme tai haasteidemme ei tarvitse olla kiveen hakattuja kohtaloita vaan voimme oppimisen kautta muokata käyttäytymistämme ja aivojamme. Pelkojaan voi voittaa sinnikkäällä harjoittelulla eikä elämän edessä tarvitse olla kontillaan. Tästä esimerkkinä toimivat vaikkapa sosiaalisten tilanteiden, vieraan kielen puhumisen tai julkisen esiintymisen pelot, joiden ylittämistä olen saanut olla tukemassa ja todistamassa lukemattomien kielenkäyttäjin kohdalla. Nämä pelot on itseymmärryksen, harjoittelun ja kasvun avulla mahdollista voittaa. Myös syvemmät haavat minuudessa ovat parannettavissa. Ne vievät ehkä enemmän aikaa, mutta lempeällä, hyväksyvällä harjoittelulla, pysyvällä turvan tunteella ja tervehdyttävillä ihmissuhteilla myös nämä syvemmät haavat ovat parannettavissa.
Kielellä on mahdollista muuttaa fyysistä todellisuutta, jossa elämme. Kuulostaa ehkä rohkealta väittämältä, mutta neurotieteet ja aivotutkimus ovat todenneet, että monikielisyys muuttaa aivojen rakennetta ja toimintaa. Muutumme siis fysiologian tasolla. Marion kirjoittaa, että kielten opiskelu muuttaa aivojen toimintaa solutasolla ja lisäksi silläkin näyttää olevan myös epigeneettinen vaikutus yli sukupolvien. Reagoimme joustavammin, ajattelun taitomme kehittyvät ja aivomme pysyvät virkeämpinä haastaessamme niitä. Kielen merkitys ja potentiaali ovat jotain, mitä uskonnot ja hengelliset liikkeet ovat vuosisatoja käyttäneet. Mantrat, riitit ja rukoukset pohjaavat sanoihin, joita toistamme jokin tavoite tai tarkoitus mielessämme. Historiamme on myös kirjoitettuna ja kytkeytyneenä tarinoihin, joita on siirretty eteenpäin sekä suullisena että myöhemmin kirjallisena perinteenä. Japanissa tunnetaan käsite kotodama (koto=puhe/sana ja dama =henki tai sielu) joka voisi kääntyä sanan sieluna tai sanan voimana. Tällä termillä viitataan voimaan, joka sanoihin on kätkeytyneenä ja sanojen kykyyn muokata ympäröivää todellisuutta. Tätä kielen ominaisuutta ihminen on aina intuitiivisesti käyttänyt ja nyt myös tiede tuntuu heränneen tutkimaan sitä.
Kieli muokkaa myös mahdollisuuksiamme vastata elämässä eteen tuleviin haasteisiin. Kunkin kielen sisällä meillä on useita rekisterejä käytössämme. Voimme puhua samasta asiasta hyvin arkikielisesti tai muodollisempaa kieltä käyttäen. Jos käytössäsi on vielä toinen tai useampi vieras kieli ja sen eri rekisterit laajenee kykysi puhua, lähestyä ja käsitellä samaa asiaa eri näkökulmista jo merkittävästi. Lisäksi sanat assosioituvat ja kytkeytyvät mielessä rinnakkaisiin sanoihin ja käsitteisiin ja näin kielellinen ilmaisuvoimasi laajenee edelleen. Jokainen oppimasi kieli lisää luonnollisesti potentiaalista ilmaistukykyäsi valtavasti, mutta se kasvattaa myös mielesi kykyä tarkastella tilanteita joustavammin, hyvin erilaisista näkökulmista puhtaasti rikkaampien assosiaatioketjujen avulla. Koti analogiaa Marionin kirjasta lainatakseni: jos kuljet aina samaa polkua kotiin ja tuo polku jostain syystä poistuu käytöstä, olet hukassa. Jos sinulla on useita polkuja käytössäsi ei yhden polun menettämistä välttämättä edes huomaa. Koti voi toimia metaforana sanan tai jonkin asian mieleen palauttamiselle, mutta myös muille kyvyille, jotka ovat kieleen linkittyneitä. Esimerkiksi psykologinen resilienssi ja joustavuus tai vaikkapa kykymme pysyä toiminnallisina ikääntyessämme ovat yhtä lailla kieleemme nivoutuneita. Tästä näkökulmasta katsoen mitä kielellisesti rikkaammassa ympäristössä elämme, sitä paremmat edellytyksen meillä on selviytyä ja pärjätä elämässä. Kielten opiskelu kannattaa aina. Se on investointi itseesi ja hyvinvointiisi monimerkityksellisimmillä tavoilla kuin usein ymmärrämmekään.
Kielellä on luonnollisesti myös suuri merkitys terapeuttisessa kontekstissa. Olen pitkään jo intuitiivisesti ajatellut, että äidinkielemme ja sen käyttö ikään kuin yhdistää meidät aiemman ikävaiheen itseen, kun taas vieras kieli, vaikkapa englanti, joka on opittu myöhäisemmässä kehityksen vaiheessa mahdollistaa rationaalisemman, emootiosta vapaamman asioiden tarkastelun. Tällaista käyttäytymistä kun olen koko työurani ajan todistanut. Marionin kirja toi vahvistuksen tälle intuitiiviselle ajatukselle. Vaihtamalla äidinkielestä vieraaseen kieleen voimme todellakin luoda tarvittavaa psykologista etäisyyttä vaikeisiin asioihin ja elämäntapahtumiin. Vieraan kielen avulla voi olla mahdollista käsitellä hyvinkin kipeitä elämäntapahtumia kognitiiviselta tasolla operoiden joutumatta tunteiden viemiksi, jotka kytkeytyvät usein vahvasti äidinkieleen. Kielellä eri muodoissaan voimme luoda myös hallittavuuden tunnetta sinne, missä maailma tuntuu kaoottiselta. Esimerkiksi traumaattisen tapahtuman käsittely epäsuoraa kielellistä ilmaisua käyttäen, vaikkapa lyriikan, runouden tai kirjallisuuden muodossa voi avata väylän turvallisemmin tarkastella ja kohdata jotain kivuliasta omassa henkilöhistoriassa.
Miten sinä valjastat kielen tai kielet, jotka sinulla on käytössäsi? Oletko tietoinen kaikesta siitä voimasta, joka kielellisiin taitoihisi on sidoksissa? Haluaisitko lähestyä jotain kivuliasta elämäntapahtumaa vieraan kielen kautta? Jos koet tarvitsevasi apua tähän, olen käytettävissä.
Inspiraationa ja lähteinä tämän tekstin pohdinnoille toimivat:
Lääkäri, traumaspesialisti Aimie Apigianin luento Biology of Trauma osana Global Trauma Summit tapahtumaa
The power of Language: Multilingualism, Self and Society: Viorica Marion