Tunnelmia sateen jälkeen
Sataa ja sade puhdistaa. Minunkin oloni on puhdistunut ja uudistunut. Kesän aikana olen yhä vahvemmin ja vahvemmin ymmärtänyt ja kokenut sen, millainen voimavara luonto voi olla. Kuluneen vuoden aikana olen myös valokuvannut ja kirjoittanut paljon luonnosta ja luontometaforia hyödyntäen tänne omaan blogiinikin. Oli aika luontevaa, että intuitio johdatteli minut terapeuttisen kirjoittamisen kurssille kesän alussa. Kurssin yksi teemoista oli luontokirjoittaminen.
Minulle luonto näyttäytyy usein ennen kaikkea mielen heijasteena. Koen, että minun on säännöllisesti voitava olla läsnä itseni kanssa luonnossa, saada tuntea sen voima ja käytävä vuoropuhelua sen kanssa. Tunnen ajautuvani kauas itsestäni, jos en ole yhteydessä luontoon. Keksin monta hyvää syytä sille, miksi luonto on minulle niin merkityksellinen. Kehotrauma taustaisena olen opetellut hakemaan luonnosta turvaa, kun en sitä itsessäni ole kokenut. Olen kasvanut metsästä ammentavassa kulttuurissa niin perheen kuin yhteiskunnan tasolla. Herkkänä kuormitun helposti ja luonnossa pääsen takaisin itseeni ja irti turhasta kuormasta. Ajattelen kuitenkin, että vahva luontoyhteys ja siitä ammentaminen ovat ennen kaikkea osa universaalia psykologista joustavuutta, jota meistä kaikista löytyy. Monet meistä vaan ovat sallineet itsensä ajautua etäälle siitä.
Luonto, sää ja luonnossa aistimani voima, sen loputon energia, tuulet, luonnon muodot sekä maisemat toimivat minulle tarvittaessa representaatioina omasta mielestäni, ajatuksistani ja energioistani. Myös luonto ja luonnon kautta kieleen kytkeytyvät metaforat puhuttelevat. Ne ovat jo pitkään olleet viestejä, joita minun on turvallista kuunnella ja pysähtyä tutkimaan. Koen myös usein kuin luonnostaan asettuvani energeettisesti samaan linjaan ympäröivän luonnon kanssa. Riehakas tuuli sysää minussakin muutoksen liikkeelle ja auringon tullessa esiin kylven ja olen yhtä sen voiman ja valon kanssa. Tyyni sää rauhoittaa ja sateen tullen annan veden puhdistaa ja uudistaa minut ja maisemani.
Kesänmittainen opintomatka kirjallisuusterapian parissa muokkautui kohdallani vahvan integratiiviseksi ajanjaksoksi, jolloin sekä sanoitin vanhaa kehotraumaa että nivoin sitä mielekkääksi osaksi oman elämäni narratiivia. Tein myös paljon keho-ja tunnetyöskentelyä . Rauhoitin tietoisesti kehoani ja välillä itkin, tursuin räkää ja huutoitkin tunteitani vapaaksi vapautuakseni jostain kauan sitten tapahtuneesta. Henkilökohtaisella tasolla kesästä muodostui merkityksellinen. Toisaalta koen löytäneeni kirjallisuusterapiasta ja terapeuttisen kirjoittamisen tuomista mahdollisuuksista myös sen puuttuneen palan omaan työskentelyyn. Tämä ammatillinen näkökulma mielessä kurssille intuition johdattelemana ilmoittauduinkin. Yllätyksenä tullut kurssin alun kehollinen osio nostikin vanhan jo loppuun käsitellyksi luulemani kehotrauman vahvana pintaan. Heittäytyessäni luottavaisesti takki auki kokemaan ja kirjoittamaan Karoliinan ja Katrin turvallisessa ohjauksessa, oli lopputulema sitten jotain ihan muuta kuin olin ajatellut.
Koen kehon, mielen ja kielen tasolla jäsentyneeni ja asettuneeni nyt uuteen olemisen tilaan. Toivoin kesän alussa kurssia aloitellessa mansikanmakuisia kesäpäiviä ja syväsukelluksia minuuteen ja niitä todellakin sain. En arvannutkaan millainen syväluotaus kurssista muodostui. Nyt olo on kuin sukelluksen jälkeen pintaan nousseella: vedän keuhkoni täyteen raikasta ilmaa ja huokaisen syvään. Sitten jatkan rauhallisin vedoin uintia eteenpäin kiitollisena lämpimässä elokuisessa elämänvirrassa.
Elämä on ihmeellistä kun annamme intuitiolle mahdollisuuden johdattaa meitä.