Miltä trauma tuntuu kehossa?
Kävelen kohti bussipysäkkiä matkalla töihin. Jalkani eivät ole maassa kiinni. Kyse ei ole siitä, että leijuisin pää pilvissä hyvän olon tunteesta. Päinvastoin. Minua vaivaa ja kalvaa jonkin, jolle en vielä ole löytänyt sanoja. Tuntuu, etten ole juurtunut tähän maahan enkä istu näihin nahkoihin. Tunnen jalkani mutten tunne yhteyttä maahan. Kokemukseni painovoimanlaista, siitä että massani vetää minua kohti kaiken ydintä, on jollain tapaa vääristynyt. Minun tekee mieli hyppiä ylös ja alas, että tuntisin painovoiman vetävän minua maahan päin. Varmistuakseni kulkevani tässä, jalat kiinni maassa. Ihmettelen tätä kummaa oloa ja ajatusta, mutta työnnän sen pikaisesti syrjään, sillä minulla on kiire töihin. Minulla on aina kiire joka paikkaan. Kiire ja suorittaminen ovat minun pakopaikkani. Yritän vielä tiedostamattani juosta karkuun sitä, mitä minun on väistämättä kohdattava.
Toisinaan, kun tulen tietoiseksi kehostani, tuntuu siltä, että mikä tahansa tuuli voisi puhaltaa minut mukanaan. Pääosin en edes ole tietoinen kehostani, sen viesteistä ja mitä se yrittää minulle kertoa. Näen paljon unia, joissa lennän. En liidellen ja ylväänä niin kuin haukka vaan sellaisia, joissa yksinkertaisesti kohoan ja irtoan maasta ja uhkaan kadota leijaillen avaruuteen. Tunne on ahdistava. Tunnen olevani katoamassa. Menetän otteeni maahan. Hengitän pinnallisesti. Hengitys on lyhyttä ja pysyy keuhkojen yläosassa laskeutumatta syvälle alas palleaan. Palleani on jatkuvasti kireä.Kehoni on kireä jatkuvasta, tiedostamattomasta uhkan tunteen alla elämisestä. Minulla on palan tunne kurkussa kaikista niistä tunteista, joita olen niellyt ja sanoista, joita en ole puhunut.
Olen turta. En muista milloin viimeksi itkin ja ihmettelen hiljaa mielessäni, olenko täysin kadottanut kykyni itkeä. Mikään ei liikuta, ei tunnu miltään. Mikään ei sen kummemmin myöskään sykähdytä. Tuntuu kuin olisin tunne-elämältäni kuollut. On kuin eläisin elämääni hyllylle laitetusta lasipurkista käsin. Näen kyllä kaiken mitä ympärilläni tapahtuu, mutta hajut, maut, äänet, tuntemukset ja tapahtumat ovat lasikuvun läpi suodattuneita ja vaimentuneita. Tarkkailen elämääni hyllyltä, seuraan asioita sivusta.
Oloni on kaoottinen. Minua huimaa, ahdistaa, konttaan lattialla ja huohotan. Pelkään kuolevani, hajoavani kappaleiksi tai tulevani hulluksi. Myöhemmin paranemisen polulla matkatessani itken, raivoan ja reagoin valtavalla yliherkkyydellä ympäristöni tapahtumiin. Olen yhä helposti ylivirittyneessä tilassa hermostollisesti, mutta tiedostan jo itsestäni, milloin trauma minussa alkaa puhua. Matka keholliseen turvaan on pitkä tie kulkea.
Yllä olevat minä-muotoon kirjoitetut kappaleet pyrkivät sanoittamaan kokemusta ja tuntemuksia traumaattisessa kehomielessä. Lääketieteessä traumaperäisessä stressihäiriössä (PTSD) erotellaan kolme oireiden pääryhmää: ahdistavat traumaattisen tapahtuman toistumisen kokemukset, elämänlaatua heikentävä välttämiskäyttäytyminen ja tunnereaktioiden turtuminen sekä unihäiriöinä ja ahdistusoireina ilmenevä vireyden voimistuminen. Traumaa kehossaan kantaville on tyypillistä yllä kuvattu tunteiden turtuminen sekä hämärtynyt kyky olla tietoinen kehomieli yhteydestä. Yksi mielen suojamekanismeista on kehollisten viestien pois suodattaminen tietoisesta mielestä sen sijaan, että kehon usein hätää huutavien viestien tulo tietoisuuteen sallittaisiin. Traumakeho saattaa aktivoitua huutamaan taistele-pakene-jäädy viestiään hyvinkin arkipäiväisissä tilanteissa. Jokin ääni, väri, musiikki, tuoksu, paikka, ilme, ele tai lause saattaa saada oman trauman aktivoitumaan, johtaen pahimmillaan hyvin kaoottiseen kokemukseen nykyhetkestä. Siksi on helpompi antaa tuon yhteyden kytkeytyä pois päältä, sallia kehon viestien suodattua pois tietoisuudesta. On myös helpompi vältellä paikkoja ja asioita, jotka voivat laukaista kaoottisen olotilan kuin sallia itsensä yhä uudelleen joutua turvattomalta tuntuvaan tilaan. Tähän perustuu välttelykäyttäytymisen logiikka. Jotkut traumaa kehossaan kantavat elävät mielessään ja kehossaan trauman uudelleen takaumina, jotka tulevat pyytämättä ja yllättäen. Ne pakottavat raa’asti ja raastavasti kokijansa elämään traumaattiset tapahtumat kehomielessä läpi yhä uudelleen ja uudelleen.
Psyykkinen traumatausta voi oirehtia päällepäin monin eri tavoin. Heikentynyt ja traumaa kantava kehomieli yhteys voi näyttäytyä päälle päin muuan muassa vimmaisena tekemisenä ja kynttilän polttamisena molemmista päistä. Tälläinen pako, etenkin jos se suuntautuu yhteiskunnallisesti hyväksyttävään tekemiseen eli vaikkapa työntekoon voi olla tehokas mutta pidemmän päälle itselle haitallinen keino suojata mieltä kohtaamasta kivuliasta henkilöhistoriaa. Traumatausta voi näyttäytyä myös alkoholin tai muiden päihteiden käyttönä, ettei kivuliaasta ja turvattomasta kehomieli yhteydestä tarvitsisi edes olla tietoinen. Se voi näyttäytyä myös unihäiriöinä, esimerkiksi toistuvina painajaisina tai erilaisina pelkotiloina, itsensä tai toisten fyysisenä vahingoittamisena ja aggressiona, tahattomasti tai tahallisesti, pakko-oireina, syömishäiriönä, erilaisena ympäristön kontrolloinnin tarpeena tai se voi somatisoitua kehoon esimerkiksi kroonisiksi kivuiksi tai jännitykseksi. Trauma voi myös siirtyä sukupolvelta toiselle ja Suomessakin voi tunnistaa ylisukupolvista sotatraumaa, jota suuret ikäluokat ovat kantaneet mukanaan ja antaneet perinnöksi jälkikasvulleen.
Trauman hoidossa on terveydenhuollon puolella käytössä kolmivaiheinen hoitomalli: vakauttaminen, trauman käsittely ja uudelleen suuntautuminen. Itsestä huolehtiminen, säännöllinen uni, säännöllinen sekä terveellinen ruokailu ja kaikin puolin terveelliset, itsestä ja omista tarpeista huolehtivat elintavat ovat ensi askeleita toipumisen tiellä ja vakauden luomisessa. Turvallisen ja vakaan elämän perustan rakentaminen säännöllisyydellä auttaa kohti parempaa fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia. Myös turvallisen sosiaalisen ympäristön luominen on tärkeää vakauden ja turvantunteen takaisin saamiselle.
Osa traumasta paranemisen prosessia on turvallisen ja jäsentyneen kehomieli yhteyden uudelleen rakentaminen. Kehotietoisuuden tietoinen harjoittelu on jotain, jonka avulla ottaa askelia eteenpäin korjatessa kehomieli yhteyttä ja etsiessä takaisin turvalliseen kokemukseen itsenä olemisesta. Tätä turvallista kokemusta itsenä ja omassa kehossa olosta voi harjoitella itselle mielekkään fyysisen tekemisen kautta, esimerkiksi hölkäten, laulaen, joogan tai taichin avulla. Fyysiset harjoitteet, joissa voi tuntea kehonsa toiminnalliseksi, kannattelevaksi ja turvassa pitäväksi kodiksi ovat askeleita turvallisempaan kehomieli yhteyteen. Kylmäaltistus ja avantouinti ovat itse valittuja tapoja tutustua oman taistele-pakene-jäädy järjestelmän aktivoitumiseen ja tuovat mukanaan monet avantouinnin terveyshyödyistä mielihyvähormoni ryöpsähdyksestä parempiin yöuniin. Hengitykseen keskittyminen ja perinteiset meditaatioharjoitteet, joissa keskitytään vain hiljaa mielen tyhjentämiseen voivat etenkin toipumisen huonompina hetkinä tai traumasta toipumisen alkumetreillä tuntua liian ahdistavilta. Rentoutusharjoitukset ja meditaatio esimerkiksi luonnossa hitaasti kävellen ja luonnon aistimiseen keskittyen vakauttaa oloa ja rentouttaa ylivirittynyttä sympaattista hermostoa yhtä lailla. Hengitysharjoituksiin syventyminen auttaa rauhoittamaan ylivirittynyttä kehoa, joten niitäkin on hyvä ottaa avuksi paranemisen tiellä, kun kokee ajan niille olevan suotuisa. Omien tunteiden ja kehon tuntemusten lempeä huomiointi ja sinnikäs etsintä varmasti auttavat löytämään myös hengitys-ja rentoutusharjoituksista itselle suotuisimmat ja toimivimmat. Mielenterveystalo.fi sivustolta löytyy paljon erilaisia itsehoito-ohjelmia ja myös erilaisia hengitys-ja rentoutusharjoituksia, joista voi etsiä itselle toimivia ja hyvältä tuntuvia.
Yhteisöllinen tekeminen kuten esimerkiksi kuorolaulu tai harrastajateatteritoimintaan osallistuminen tarjoavat taiteen ja yhteisön voimaa, joka on tutkimuksin todettu avuksi traumaattisten asiakkaiden parissa. On hyvä myös tarvittaessa hakeutua jonkin kehollisuuden sekä traumataustan huomioivan terapeuttisen menetelmän pariin, jossa kehosi ääriviivat ja henkilöhistorian tapahtumat voivat piirtyä ja tulla sanoitetuksi turvallisesti esiin ammattilaisen avustamana. EMDR menetelmän on tutkittu auttavan trauman jäsentämisessä osaksi elämänhistoriaa. Taideterapeuttiset menetelmät esimerkiksi tanssi, musiikki tai maalaus voivat myös auttaa esiintuomaan ja purkamaan traumaa tavoilla, joihin kielellinen ilmaisuvoima ei pysty. Trauman kokenut voi kokea kielen merkityksien olevan vaillinaisia kuvamaan omaa sisäistä maailmaansa. Juuri tämän vuoksi taide eri muodoissaan voi olla hyvä väylä tarkastella traumaa ja saada se jäsentymään osaksi omaa henkilöhistoriaa ja elämänkaarta.
On myös hyvä muistaa, ettei traumaattisesta historiasta tai elämäntapahtumasta toipuminen ole koskaan lineaarinen, ainoastaan eteenpäin menevä prosessi. Niin kuin elämäkin, on myös traumataustan kanssa elämä aaltoilua. Se on vahvaa ja täyttä elämää ja silti toisinaan eksymistä, vaikeuksia tai takaumia. Väliin voi mahtua pitkiäkin ajanjaksoja ilman traumaan liittyvää viiltävää surua, kipua, häpeää tai vihaa, kunnes jokin elämäntapahtuma tai käänne voi nostaa vanhasta traumasta jotain uutta tietoisuuteen. Toipuminen ei ole suoritus, jolle on jokin päätepiste tai maali, eihän elämäkään sitä ole. Traumasta toipuminen on tapahtuman jäsentämistä, siihen liittyvien kaikkien tunteiden hyväksymistä, kokemista ja sallimista ja lopulta tapahtuneen hyväksymistä sellaisenaan. Muista, ettei trauma ole yhtä kuin koko elämä. Se on murto-osa henkilöhistoriaa, jonka merkityksiä oman elämäsi narratiiviin kirjoitat sinä itse, sitten ja silloin kun itse olet siihen valmis. Tämä narratiivi myös elää, kasvaa ja muuntuu elämän eteenpäin virratessa. Mutta elämä itsessään on kokemista hetki kerrallaan, tässä ja nyt.
Lähteet ja lisätietoa aiheesta:
Traumaperäinen stressihäiriö (kaypahoito.fi)
Järkytyksen lukkiutuminen: traumaperäinen stressihäiriö (duodecimlehti.fi)
Trauman hoidon kolmivaiheinen malli - Trauma ja dissosiaatio
Aikuiset | Mielenterveystalo.fi
The Body Keeps the Score: Mind, Brain and Body in the Transformation of Trauma: Van der Kolk, Bessel, 2014