Kielestä, kielenkäytöstä ja oppimisesta
Olen kouluttanut kieliä, englantia ja suomea vieraana kielenä, yritysmaailmassa toista vuosikymmentä. Alusta alkaen englannin kouluttaminen on ollut jotain muuta kuin perinteistä kielioppi-ja sanastojumppaa. Asiakkaani ovat usein painineet kielen kanssa ihan toisten asioiden parissa. Asiat, jotka heitä vieraalla kielellä toimimisessa puhuttavat ovat usein työn johtamiseen ja yhteistyöhön liittyviä: kuinka parantaa tiimityötä, miten antaa palautetta, miten varmistaa ymmärrys ja töiden sujuvuus yli kulttuurirajojen ja kielitaitotasojen, miten vakuuttaa ja viedä läpi muutoksia, miten voin pehmentää viestiäni, kun meillä suomeksi asiat vaan sanotaan suoraan, miten toimia ja puhua konflikti tilanteissa. Näistä mielenkiintoisista asioista sitten turisemme englanniksi. Kirkkaimpana ohjenuorana itselläni onkin englannin koulutuksissa toiminut se, että puhutaan, mistä on akuutein tarve, kunhan kaikki tapahtuu kohdekielellä. Näiden asioiden pohtiminen yhdessä asiakkaiden kanssa on opettanut kielestä, kommunikaatiosta ja yhteistyötaidoista valtavan paljon. Työ tekijäänsä opettaa.
Lähestyn kieltä ja kommunikaatiotilanteita selkeys ja ymmärrys edellä. Minulle tärkeintä kielenkäyttäjänä on tulla kielellä ymmärretyksi ja pystyä välittämään oma viestini selkeästi ja ymmärrettävästi. Tärkeää on myös pystyä varmistamaan, että olen ymmärtänyt toisen viestin oikein. Tämä on minulle tärkeää myös ammatillisessa kontekstissa, oli kyse sitten koulutuksesta, valmentamisesta tai mieltä tukevista keskusteluista. Uskon, tai paremminkin kokemuksesta tiedän, että nämä samat asiat ovat erittäin tärkeitä myös monille asiakkailleni.
Rakastan kielioppia, sanavalintoihin pysähtymistä ja pilkunviilaustakin toisinaan. Kirjoitetun kielen ääreen on hyvä pysähtyä hetkeksi, ja miettiä muun muassa sitä, onko viestini nyt selkeä, huomioinko kohdeyleisöni ja mitkä ovat ne elementit, joilla viestiäni vielä kieteytän. Liittyvätkö ne sanoihin, rakenteisiin vai johonkin muuhun? Päivittäisessä viestinnässä, etenkin jos se tapahtuu kasvotusten tai some alustoilla, en pidä kieliopin oikeellisuutta niin elintärkeänä. Niin kauan, kunhan viestin sisältö pysyy selkeänä. Sanoihin kiinnitän huomattavasti enemmän huomiota, mutta usein valitsen ne helpoimmat, yksinkertaisimmat ja selkeimmät. Näin mielestäni parhaiten välttyy väärinymmärtämiseltä.
Tiedostan, että meissä kielenkäyttäjissä on myös puristeja, joille kielioppivirheet, virheet oikeinkirjoituksessa ja pilkkujen paikoissa nostavat verenpainetta ja vievät fokuksen toisaalle itse sisällöstä. Värähdän itsekin välillä tuskastuneena, jos/kun huomaan omissa postauksissa virheitä tai viilattavaa, mutten silti lähde niitä korjaamaan. Rosoisuus kuuluu elämään. En siis lukeudu näihin edellä mainittuihin puristeihin vaan mennä retostan kielioppivirheineni eteenpäin ylpeänä ja virheeni hyväksyen ja joidenkin silmissä varmasti jopa ammatillista pätevyyttäni uhmaten.
Kouluttaessani puhun ja kirjoitan myös toisinaan ihan pehmeitä, väliin tarkoituksella kielellä leikitellen ja useimmiten tahattomasti ajatuksen rientäessä kieltä nopeammin tai ollessani väsynyt. Etenkin jos päivä on ollut pitkä ja mieli on jo vähän väsymyksen puolella senat tahtoo olla sakaisin, kielellä millä hyvänsä. Minulle on silloin yhden tekevää maistuuko joku hyväLLE vai hyväLTÄ vai livahtaako suusta joku väärä verbi + prepositio yhdistelmä. Korva kyllä kuulee ja silmät usein näkevät virheen ja usein naurankin virheilleni ja sanoissa sekoilulleni. Tämä on inhimillinen kielellinen sekoiluni on asiakkaistani usein virkistävää ja omaa kielenkäyttökynnystä madaltavaa. Ja toisaalta, sellaistahan puhekieli on: joustavaa, sääntöjä rikkovaa ja muotoja vastaan kapinoivaa. Ja iloa, sitä pitää elämässä olla, omalla kustannuksella, jos sitä ei muuten synny.
Oman ikäpolveni ja minua vanhempia tämän maan koulutaipaleen kulkeneita on myös tarpeeksi aikoinaan punakynärangaistu kielioppivirheistä. Useimmat meistä muistavat kouluvuosilta ikävän omakohtaisen tai opiskelijatoveria koskevan hämmentävän muiston, jossa kielioppivirheestä joko tunsi joutuvansa tai joutui nostetuksi tikun nokkaan tai häpeäpaaluun koko muun ryhmän edessä. Nämä kokemukset ovat pahimmillaan olleet vieraan kielen oppimista hidastavia ja kielenkäyttöä ja harjoittelua lamaannuttavia. Jotkut kantavat tilanteista aiheutunutta häpeää ja mielipahaa yhä mukanaan ja uskovat vanhaan ajatukseen, etten minä osaa. Toiset kieltäytyvät tarjotuista uramahdollisuuksista, pienentävät itseään tai ohittavat kiinnostavat, kielitaitoa vaativat haut virheellisesti uskoen, ettei heistä kuitenkaan olisi hoitamaan asioita vieraalla kielellä. Tällaisia virheellisiä uskomuksia olen myös usein purkanut koulutuksieni aikana.
Useimmat vierasta kieltä harjoittelevat tarvitsevat lempeää ja kannustavaa tukemista vieraan kielen käyttöön oli kielenkäytön konteksti mikä tahansa. Muistuttamista, että virheiden tekeminen on luonnollinen osa niin oppimisprosessia kuin jokapäiväistä kielenkäyttöä. Kielitaito ja kykymme olla kielellisessä kanssakäynnissä myös aaltoilee päivittäin esimerkiksi omien vireystilojen mukaan. Toisinaan sana tuntuu olevan hallussa, välillä kommunikaatiosta ei tule mitään millään kielellä. Tämä kaikki on ihan luonnollista. Missioni kielikouluttajana onkin ollut kannustaa, tukea ja sparrata koulutettaviani eteenpäin kunkin tarvitsemalla tavalla ja omaa tasoaan vastaten sekä virheitä ja haasteita normalisoiden. Mikään ei ole niin palkitsevaa kuin nähdä oppijan löytävän kadoksissa olleen oppimisen ilon, nähdä jonkun innostuvan kielestä, sanoista ja kommunikaatiosta, kuulla asiakkaan suoriutuneen hyvin ennalta kauhistuttaneesta kielenkäyttötilanteesta, ja nähdä jonkun löytävän uudelleen uskon itseensä, rohkeuden ilmaista itseään ja käyttää kieltä virheineen päivineen.