Rutiineista ja näkökulmista
Rutiinit ovat ihania. Ne tuovat arkeen tukevan rungon johon nojata. Ne säästävät aikaa, vaivaa ja energiaa. Rutiinit vapauttavat tilaa ajattelulle. Toistuvat tehtävät eivät vaadi sen kummempia pohdintoja, joten mielen energiaa voi käyttää johonkin muuhun. Aamulla silmät puoliummessa kahvinkeittimen lataus, naps ja suihkuun. Kaupasta luomumaito. Aamulenkki, päivälenkki ja iltapissi koiran kanssa. Viikkosiivous. Perjantaisin seuraavan työviikon alustus ja maanantain tapaamiset siihen kuntoon, että viikonlopun voi levätä ilman työajatuksia. Sänkyyn ajoissa ja koti kuntoon ennen reissua. Tuossa joitain rutiineja, joita itse arkisin toistan.
Pienet rutiinit voivat ajan kanssa saada aikaa suuria muutoksia elämässä. Pieni käytännön esimerkki omasta työstä ja itsen johtamisesta. Tapasin aikanaan jättää töiden raportoinnit aina kuukauden loppuun. Kuun lopussa häämöttävä raportointi päivä oli epämiellyttävä aikasyöppö, joka kuormitti mieltä olemassaolollaan läpi kuukauden. Usein raportointi vei vähintään puolikkaan työpäivän, aiheutti hammasten kiristelyä ja ylimääräiseltä tuntuvaa työtä, kun melkein kuukauden takaisia tekemisiään piti jäljittää. Sitten erään ajanhallintakoulutuksen seurauksena muutin toimintaani. Rutiinin muutos oli taklata kurjat asiat heti pois alta Eat that Frog kirjan eetosta mukaillen. Lähestyin muutosta ajatuksella, että kokeillaan nyt viikko. Meni viikko, toinen ja kuun lopussa huomasin ettei siellä ollutkaan mitään raportointimörköä odottamassa. Olin uskotellut itselleni ettei minulla olisi aikaa tai jaksamista päivän päätteeksi raportoida. Höpöhöpö. Nykyisin raportoin tekemiseni päivittäin työpäivän päätteeksi tai poikkeuksellisen kiireellisellä viikolla teen sen perjantaisin. Mikä muutos! Raportointi on huomattavasti sujuvampaa , hoituu vähemmällä vaivalla eikä enää herätä suurempia tunteita.
Rutiinit luovat myös turvallisuuden tunnetta. Kun kaikki muu maailmassa tuntui pandemian alussa notkahtavan ajattelussa, uutisoinnissa ja maailmassa raiteiltaan, rutiinit juurruttivat turvallisesti jokapäiväiseen arkeen. Koira piti aamulenkittää, vaikka unenpöpperöiset silmät lukivat ennenkuulumattomasta Uudenmaan rajojen sulkemisesta. Pandemia myös kytki useimmat meistä muutamaksi vuodeksi tiukasti kotimaan kamaralle tuttuun, oman kodin pieneen piiriin. Pienessä kodin kuplassa eläminen rutiineineen oli mielestäni pääosin lohdullista maailman ollessa jotensakin poikkeuksellisesti radaltaan järkkynyt. Sittemmin rutiinit alkoivat puuduttaa, jopa toisinaan ahdistaakin, koska jossain vaiheessa tuli ymmärrys, että toistaiseksi elämä nyt vain oli tässä. Ja vielä hieman myöhemmin tuli jonkinlainen hyväksyntä ja tilanteeseen sopeutuminen. Matkustamisen tunnetta kuitenkin kaipasin.
Mikä riemu sitten oli lähteä yli vuoden tauon jälkeen ensimmäiselle ulkomaanmatkalle laivalla Tallinnaan. Laiva oli ihanasti tyhjä matkaajista-en suuremmin ole välittänyt isoista ihmisjoukoista viime vuosina jostain kumman syystä- ja Tallinna oudosti autio, mutta miten mieli tuosta matkasta avautui ja virkistyi. Entäs sitten ensimmäinen lento pandemiarajoitusten jälkeen? Katselin lapsellista intoa täynnä pilviä koko lentomatkan ja ihastelin Eurooppaa lintuperspektiivistä. Kiitin hiljaa mielessäni päivälennosta ja hyvästä lentosäästä ja näin konkreettisesti näkökulmani muuttuvan. Lentokoneesta katsellen Eurooppa näyttäytyi niin pienenä ja itsensä tunsi jälleen häviävän pieneksi osaksi jotain paljon suurempaa. Asiat tuntuivat ikään kuin loksahtavan mittasuhteisiinsa. Omat huolet ja murheet asettuivat aloilleen olemaan vain häviävän pieniä ajatuksia. Mutta matkustamisen rutiinit, ne olivat kovasti ruosteessa. Miten pakattiinkaan järkevästi? Entäs lähtöselvitys netissä ja kentällä liikkuminen? Aiemmin nämä hoituivat autopilotilla, mutta nyt asioihin piti hieman paneutua. Oli aika luoda uusia matkustamisrutiineja.
Toisaalta rutiineilla voi olla myös mieltä rajoittava taipumus. Kun rutinoidumme toimimaan, tekemään ja ajattelemaan aina samalla tavoin, voi käydä niin, ettemme pian enää muista miksi asioita teemme. Siksi rutiinejaan on mielestäni syytä aika ajoin tarkastella ja kysyä itseltään palveleeko tämä rutiini minua edelleen vai olisiko aika luoda jotain uutta. Minusta tuntuu myös, että samat rutiinit, paikat ja toimet laukaisevat mielessä helposti samoja ajatusketjuja. Tai sitten oma pää vaan tuppaa toimimaan tälla tavalla. Tämän takia rakastan kuitenkin aika ajoin ravistella itseni irti tutuista rutiineista, paikoista ja ympyröistä ja vapauttaa samalla mieltäni. Eikä sen tarvitse olla niin radikaalia kuin se ehkä alkuunsa voi kuullostaa. Jo kävely uutta reittiä tutussakin paikassa tai kokonaan uuden ympäristön tutkiminen virkistää ja uudistaa myös ajatuksia.
Mikä tahansa päivä on hyvä uusien rutiinien luomiselle. Saamme ehkä enemmän tai helpommin ympäristön tukea, jos muutamme rutiineja samaan tahtiin, kun muukin elämä ympärillä muuttuu. Siksi kai usein luomme uusia rutiineja elämän erilaisissa taitoskohdissa: lomalle jäädessä tai lomalta palatessa, vuoden alussa tai työpaikkaa vaihtaessa tai syklisesti vuoden vaihteluita seuraten. Nyt, kun monissa yrityksissä palataan tai on palattu osittain toimistoihin hybridityömallia noudatellen on kenties hyvä aika tarkastella omia rutiineja. Etenkin, jos huomaat kaipaavasi muutosta, voi uusien rutiinien luominen olla ensimmäinen askel eteenpäin. Mitkä ovat niitä rutiineja, jotka ovat toimivia ja edistävät työssä jaksamista ja hyvinvointia tässä hetkessä? Mistä rutiineista voit päästää irti? Mitä uutta haluat tilalle?