Ajatuksia terapiasuuntauksista ja ratkaisukeskeisestä lyhytterapiasta

Tutustuin viime vuoden aikana erilaisiin, Suomessa käytössä oleviin terapiasuuntauksiin osana ratkaisukeskeisen lyhytterapian opintojani. Tutustuminen tapahtui muun muassa kahlaamalla läpi Duodecimin julkaisemaa Psykoterapiat opusta, joka esittelee terapiasuuntauksia ja psykoterapeuttisia työtapoja. Kirjan artikkelit antavat tiiviin ja kattavan kuvauksen kunkin suuntauksen historiaan, teoreettiseen viitekehykseen, keskeisimpiin käsitteisiin ja käytännön toteutustapoihin. Oli mielenkiintoista perehtyä eri suuntauksiin ja pohtia ennen kaikkea sitä, mitä yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia näillä on omaan, integratiiviseen työskentelytapaan, joka ammentaa ratkaisukeskeisyyden lisäksi myös kehollisesta työskentelystä, itämaisista perinteistä, positiivisesta psykologiasta ja NLP:stä.

Osa psykoterapiasuuntauksista tuntuu entuudestaan tutuilta ja luontevilta. Sensomotorisen psykoterapian kehon ääreen pysähtyminen ja kehon viestien huomioiminen ennen kaikkea traumaattisten tapahtumien tallentajana tuntuu läntiseltä vastaukselta siihen mitä aikoinaan shiatsusta, taichista ja kiinalaisesta lääketieteestä hain. Kognitiivinen käyttäytymisterapia tuntuu tutulta NLP:n kautta tutuiksi tulleille työskentelytavoille, jotka liittyvät opittujen ajatusmallien tunnistamiseen, kyseenalaistamiseen ja muuttamiseen. Ratkaisukeskeisessä terapiassa kiinnitetään paljon huomiota yksilön voimavaroihin ja tämä tuntuu luontevalta ja loogiselta myös positiivisen psykologian opintojen pohjalta. Huomaan, että monissa suuntauksissa käytetään samantyyppisiä interventiota. Tuntuukin, että löydän enemmän yhtymäkohtia kuin eroja. Ajattelen tällä hetkellä suuntauksien välillä enemmänkin olevan kyse vain siitä, että kukin suuntaus painottaa jotain ihmisenä olemisen näkökulmaa tai ihmisyyden ja siinä esiintyvän haasteellisuuden ilmenemistä hieman eri tavalla. Myös ihmisinä koemme maailman kukin yksilöllisellä tavalla. Se, mikä puhuttelee minua, ei välttämättä ole sinulle soveltuvin lähtökohta tarkastella asioita. Siksi onkin hyvä, että erilaisia terapiasuuntauksia on laajasti tarjolla.

Suurimpana eroavaisuutena ratkaisukeskeisen ja muiden työskentelytapojen välillä koen olevan sen, miten paljon ratkaisukeskeinen työskentely painottaa tulevaisuutta ja ratkaisuja, ei niinkään ongelmia, mennyttä ja niiden ymmärtämistä ja analysointia. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö menneisyyttä tutkittaisi tai hyödynnettäisi ratkaisukeskeisyydessä. Eikä se tarkoita sitä, etteikö menneisyydestä ja ongelmista voi tai saa puhua. Tarkastelunäkökulma näihin menneisyyden tapahtumiin on kuitenkin voimavaralähtöinen. Voinko ajatella menneisyydestäni,olkoon se ollut kuinka repaleinen tai haastava tahansa, jossain vaiheessa niin, että sen avulla tai siitä huolimatta olen tässä, tällaisena ja riittävänä näin?

Mikä sitten terapeuttisessa työssä on tärkeintä terapian vaikuttavuustutkimusten pohjalta? Mistä viitekehyksestä saa parhaiten tai varmimmin avun jos sitä tarvitsee? On ehkä lohdullista tietää, että tärkeintä ei ole suuntaus, mitä terapeutti edustaa. Merkittävin asiakkaan kokema hyöty terapeuttisesta työskentelystä on kokemus yhteydestä. Kun terapiaan tulija kokee tulevansa kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi ja kun sekä terapeutti että asiakas jakavat kokemuksen yhteisestä päämäärästä sekä keinoista joiden avulla sinne edetään, koetaan terapia hyödylliseksi ja vaikuttavaksi. Älä siis hämmenny tai turhaudu, jos etsit terapeuttia ja käsitteiden sekä suuntauksien viidakko uuvuttaa. Luota omaan ihmistuntemukseesi ja tunteeseen siitä, koetko tulleesi nähdyksi, kuulluksi, kohdatuksi ja ymmärretyksi. Luota intuitioon ja tunteeseen siitä, mikä tai kuka sinua tällä hetkellä auttaa.

Meillä kaikilla on toivottavasti paljon kokemuksia nähdyksi, kuulluksi, ymmärretyksi ja hyväksytyksi tulemisesta jossain terapiakontekstin ulkopuolella. Jollekin parasta terapiaa on ystävän kanssa kävelyt. Toinen rakastaa käydä samalla kampaajalla, jonka kanssa samalla saa päivittää sen hetken elämäntilanteen ja pohtia mitä elämässä on meneillään. Kolmannelle parasta terapiaa on se vahvaotteinen hieroja, joka samalla kyselee omat kuulumiset tai kuuntelee hiljaa kehoa. Olen myös usein kuullut kielikoulutusasiakkailtani, että englannin tunnit ovat parasta terapiaa, mahdollisuus viikoittain pysähtyä sen ääreen miten meillä tällä hetkellä menee.

Mikä sitten erottaa terapian näistä terapiakontekstin ulkopuolisista keskusteluista ja avuista? Väitän, että toisinaan raja on hiuksen hieno. Virallisesti määritellen terapiakeskustelut ovat jäsennelty vuorovaikutuksellinen prosessi asiakkaan ja terapeutin välillä. Terapeutilla on luonnollisesti myös koulutus viitekehyksensä mukaiseen työskentelyprosessiin. Lisäksi hänellä on ymmärrys tyypillisistä mielenterveyden haasteista, ihmisen psykologiasta, elämänkaaresta, kehityksestä ja kehityksellisistä kriiseistä sekä oppimisesta.Tätä kautta hän voi syvemmin ja tieteellisen tietoon pohjautuen ymmärtää mielenterveydessä ja elämänkaaren aikana esiin nousevia haasteita. Terapeutilla on myös työkalupakissaan keinoja, joilla tukea vaikeassa tilanteessa olijaa, keinoja kuljettaa keskustelua sinne, mikä voi avata uuden oivalluksen omassa mielessä. Mutta huolimatta koulutuksesta jokaisella meistä on halutessamme taito kuunnella, kuulla, hyväksyä ja nähdä toisemme sellaisina kuin olemme. Kokemus tällaisesta kohtaamisesta on jotain, mitä pohjimmiltaan aina kaipaamme.

Entä mitä on lyhytterapia? Ja jos on lyhytterapiaa, niin onko myös olemassa pitkää terapiaa? Lyhytterapia on työskentelyote, joka lähtee tieteeseen pohjautuvasta ajatuksesta, ettei kaikkien mielenterveyden haasteiden selvittämiseen tarvita vuosia kestävää terapiasuhdetta. Tänä päivänä lyhytterapiaa tarjoavat Suomessa kaikkien hyväksyttyjen terapiasuuntausten edustajat. Tuntuu maalaisjärjelläkin ajatellen selvältä, että mielenterveyden haasteet voivat olla eri syvyisiä ja laajuisia. Tätä työskentelyotetta tukee myös tutkimus, jonka mukaan usein suurin terapeuttinen hyöty terapiasuhteessa saavutetaan ensimmäisten 3-20 tapaamisen aikana. On siis hyvin todennäköistä, että kriisi tai solmukohta elämässä selvenee riittävästi jo muutaman terapiatapaamisen aikana ja koet saavasi tarpeeksi tukea pystyäksesi jatkamaan eteenpäin.

Pitkäkestoisen terapian traditio tulee Freudin oppeihin pohjautuvasta psykoanalyyttisestä koulukunnasta. Terapiassa lähdetään liikkeelle ajatuksesta, että asiakas sitoutetaan ensi tapaamisesta pitkäkestoiseen, usein vuosia kestävään työskentelyprosessiin, jotta tiedostamattomiin ajatuksiin ja tunteisiin voidaan päästä kiinni. Yleisessä keskustelussa pitkäksi terapiaksi Suomessa mielletään Kelan kuntoutuspsykoterapia, jota voi saada vuodeksi kerrallaan korkeintaan kolmen vuoden ajaksi. Usein avun tarvitsijat kokevat Kelan korvaamaan pitkään psykoterapiaan pääsemisen haasteellisena. Kelan puoltavan lausunnon saaminen ei ymmärrykseni ole hirvittävän helppoa ja lisäksi tämän jälkeen psykoterapeutin löytäminen koetaan vaikeana. Siksi mielestäni on hyvä, että terapiakentällä on enemmän palveluntarjoajia vastaamaan akuutteihin mielenterveyden haasteisiiin. Jos sairastat pitkäkestoista flunssaa ja tarvitset lääkäriä et ensimmäisenä varaa aikaa kurkku-nenäspesialistille tai keuhkosairauksien erikoislääkärille.

Ajattelen, että pohjimmiltaan terapia on ennen kaikkea kohtaamista. Minuuden äärelle pysähtymistä. Tunteiden, ajatusten ja tapahtumien jäsentämistä, sanoittamista ja näkyväksi tekemistä kehon, mielen ja kielen tasolla. Niiden hyväksymistä sekä sen tutkimista, mitä nyt haluan kun olen kaiken tämän itsestäni, käyttäytymisestäni ja historiastani oivaltanut. Se on lyhyt tai pidempi matka itseen ja itseymmärrykseen. Se on myös omien ajatusten ja ajatusmallien tutkailua ja haastamista pohtimaan sitä, voinko tarvittaessa ajatella asioista toisin. Sen testaamista voinko toimia toisin suhteissani muihin. Se on parhaimmillaan oivalluksia ja voimaantumista, kokemus, että voin olla juuri tällainen ja riittävä näin, kolhuineni ja haasteineni.

Jos olet vaikeassa tilanteessa elämässäsi usein ulkopuolelta katsoen kummallisiltakin tuntuvat oljenkorret voivat olla ne merkityksellisimmät, jotka juuri sillä hetkellä auttavat luomaan toivoa ja kantamaan eteenpäin toivottomalta tuntuvassa tilanteessa. Älä siis epäröi turvautua joidenkin mielestä epätavallisiin apukeinoihin vaan luota omaan vaistoosi. Sinä olet oman elämäsi paras asiantuntija ja tiedät parhaiten saatko turvaa taskunpohjalla mukana kulkevasta kristallista tai sydäntä suojaavasta ruusukvartsiriipuksesta. Tiedät parhaiten millaiset rituaalit luovat turvan ja järjestyksen tunnetta turvattomuuden hetkellä. Uskalla kuitenkin myös kurkottaa toisiin. Yksin asioita on raskas kantaa.