Osaatko hidastaa nähdäksesi kaiken kauniin?

Tammi kukkii. Sen sirot vaaleankeltaiset norkot hädin tuskin erottuvat haalean vaaleanvihreinä esiin puhjenneiden lehtien sylistä. Tammi on jalo lehtipuu ja meidän leveyksillämme hitaampi kasvussaan kuin monet muut kotoperäiset lajit. Tammi on myös yksi arvostetuimmista puulajeistamme sen kestävyyden vuoksi. Sen sanotaan myös symboloivan voimaa, viisautta, hyvää onnea ja pitkäikäisyyttä.

Tammen kukinta on vaatimatonta ja hiljaista. Huomaan, että aamukävelyllä katseeni hakeutuu mieluusti rehevään kasvuun lähteneiden muiden puiden lehvästöihin tai kiinnittyy unenomaisena kukkiviin koristeomenapuihin ja väistää helposti näiden rinnalla vielä alastomalta näyttävää tammea. Siinä missä aiemmin kasvuun pyrähtänyt koivu esittelee jo täyteen mittaansa ehtineitä lehtiään ovat tammen lehdet vasta levittäytymässä kohti valoa. Jos en maltaisi hidastaa, en huomaisi tammea ja sen herkkää kauneutta ehkä lainkaan. Mutta kun hidastan, ihastun ikihyviksi tuota näkyä.

Myös me ihmiset kukimme ja kasvamme eri tavoin ja eri aikoihin. Toiset meistä ovat näyttäviä kukinnassaan kuin koristekirsikat, joiden vaaleanpunaiset kukat peittävät värimattona koko puun latvuksen, ja jonka kukintaa ihastellaan ja juhlitaan suureen ääneen. Tai jotkut ovat ehkä kuin hevoskastanjat, joiden valtavia kartionmuotoisia kukintoja ei voi olla huomaamatta. Katseemme ja huomiomme hakeutuvat helposti niiden puoleen, jotka äänekkäimmin vaativat huomiotamme. Ehkä koristekirsikat ja hevoskastanjat meistä ovat niitä, joiden saavutuksista työyhteisöissä puhutaan ja joista lehdissä kirjoitetaan. He ovat niitä, joita ei voi olla näkemättä ja kuulematta. Ehkä he ovat myös niitä, joita näin koulujen loppuessa kevätjuhlissa palkitaan ja kiitellään tai niitä, joille juhlia järjestetään.

Jos sinä olet ollut se lapsi, jonka kouluvuoden päätöksestä ei kiitelty tai se nuori, joka jäi toistuvasti huomiotta koulun kevätjuhlissa tai se aikuinen, jonka panosta ja edistystä työyhteisössä ei huomata, niin muistathan että työsi, tekemisesi ja kasvusi on silti merkityksellistä ja omalla ainutkertaisella tavallaan arvokasta ja kaunista. Ehkä sinä olet niin kuin tammi, jonka kukinta jää helposti muiden varjoon, mutta jonka puoleen toiset jossain vaiheessa kääntyvät viisautesi tai arvostuksen vuoksi.  Ehkä hitaampi ja huomaamattomampi kasvusi on hyvän onnen siemenistä kylvetty ja sinussa on hiljaista voimaa enemmän kuin uskotkaan.

Meistä jokainen kukkii ja kukoistaa omalla ainutkertaisella tavallaan. Me kukin kasvamme sitä tahtia kuin on meihin sisäänkirjoitettuna ja miten elämä meitä eteenpäin kulkiessaan opettaa. Toiset meistä ovat näkyvämpiä ja nopeampia kasvussaan, toisten kehitys on hitaampaa ja kukoistus hienovireisempää. Kaikki tavat kasvaa ja kukkia ovat arvokkaita ja tavattoman kauniita. Osaatko tai muistatko sinä hidastaa tarpeeksi nähdäksesi ja huomataksesi kaiken sen kauniin, joka meihin kaikkiin on sisäänkirjoitettuna. Huomaatko hiljaisimmankin kukinnan ja kasvunmerkit? Osaatko arvostaa omaa tapaasi kukkia ja kukoistaa?

Next
Next

Kevät keikkuen tulevi